Marketta Nuutintytär

Maria Eskontyttären perukirjassa mainitaan alaikäinen tytär Marketta, joka sai perinnöksi lehmän ja lampaan.

Viisitoista vuotta myöhemmin aloitetussa Jyväskylän ensimmäisessä säilyneessä rippikirjassa Nyrölän Mäkiahossa oli emäntänä Marketta Nuutintytär, joka hyvin todennäköisesti on sama Marketta, vaikka haudattujen luettelossa Marketan vanhemmiksi on merkitty Nuutti Niilonpoika ja Maria. Leskeksi jäätyään Marketta kertoi käräjillä saaneensa talon perintönä vanhemmiltaan.

Mäkiahossa oli torppa käräjäpöytäkirjojen mukaan jo 1760-luvulla, vaikka sitä ei ole Laukaan pitäjänkartassa vuodelta 1780, joka on Heikki Rantatuvan Vanhat kartat-portaalissa.

Marketta Nuutintyttären puoliso oli Mäkiahon torppari Erkki Heikinpoika. Häntä nimitetään aluksi Hurttiaksi, koska hän tuli Nyrölään Hurttian torpasta Laukaan Petruman kylästä, mutta myöhemmin Mäkiahon Erkiksi tai Eerikiksi. Erkillä ja Marketalla oli kolme tytärtä, Maria, Kaisa ja Eeva, ja yksi poika, talon seuraava isäntä Erkki.

Erkki Erkinpoika vanhempi ja nuorempi

Mäkiahon isäntä Erkki Erkinpoika vanhempi oli Nyrölän kylän oltermanni 1830-luvun lopussa. Hän oli kaksi kertaa naimisissa:

  • vaimo Eeva Vilpuntytär Korpilahden Oittilasta; eloon jääneet lapset Eeva ja Erkki
  • toinen vaimo Eeva Tuomaantytär Oravasaaren Puurasta, lapset Matti, Heta, Leena, Juha, Maria, Vilppu ja Anna Liisa.
Sofia Juhantytär kuoli salaman iskusta. Siitä kerrottiin sanomalehdessä Finlands Allmänna Tidning 1.10.1852. Kansalliskirjaston digitaaliset aineistot.

Myös Mäkiahon isäntä Erkki Erkinpoika nuorempi oli naimisissa kahdesti:

  • vaimo Maija Liisa Matintytär, lapset Erkki, Maija Liisa, Anna Stiina ja Heta
  • toinen vaimo Sofia Juhantytär Nyrölän Mustamäestä, lapset Eeva Stiina, Matti, Vilppu, Ville, Joonas, Maria ja Anna Leena.

Erkin ja Maija Liisan poika Erkki asui Uusi Mäkiahossa.

Mäkiahon emäntien vaatteet

Eeva Tuomaantyttären perukirjassa vuodelta 1808 ja Maija Liisa Matintyttären perukirjassa  vuodelta 1821 luetellaan talon liinavaatteet ja emäntien paremmat vaatteet.

Mäkiahon arvokkaimmat tekstiilit olivat kaksi ryijyä. Eevan perukirjassa toinen ryijy on paljon toista arvokkaampi, ehkä toinen kuviollinen ja toinen yksivärinen.

Mäkiahon vuodevaatteet Maija Liisan kuolinpesässä olivat:

  • villainen, raidallinen täkki
  • viisi tyynyä
  • palttinalakana
  • päällystetty lampaannahka ja
  • höyhenillä täytetty sängynpeite.

Eeva Tuomaantyttären kalleimmat vaatteet olivat kaksi lammasturkkia, joista toinen oli parempi ja toinen huonompi. Muut emännän vaatteet olivat:

  • kaksi hametta
  • liivi
  • sininen röijy
  • kolme ylistä
  • neljä esiliinaa
  • kolme liinaa ja
  • vanha silkkimyssy.

Kotikutoisia saattoivat olla villaiset hameet, pellavainen esiliina ja kaksi pellavaista liinaa. Yksi liina oli puuvillaa. Röijyn kudos oli satiinia, yhden esiliinan palttinaa ja toisen toimikasta.

Maija Liisa Matintytär tuli Mäkiahoon miniäksi Rimmin torpasta Korpilahdelta. Hänellä oli vaatearkussaan  kapioita ja muutamia vanhalta emännältä perittyjä vaatekappaleita: sininen röijy, tykkimyssy ja muutama hame. Muut Maija Liisan vaatteet olivat:

  • kuusi punaista hametta, kaksi karttuunia ja muut puolivillaisia ja raidallisia
  • siniraidallinen, puolivillainenen röijy
  • musta ja vihreä puuvillainen röijy
  • kahdet yliset, toinen sarkaa
  • kolme siniraidallista liina
  • kengät ja
  • villasukat.

Mäkiahon emäntien paremmat vaatteet olivat samankaltaisia kuin lähiseudulla Uuraisten ja Saarijärven kansallispuvut, mutta ehkä niitäkin värikkäämpiä.


Lähteet:

Suomen Sukuhistoriallisen Yhdistyksen Kuvatietokannassa on jäsenille avoinna
Eeva Tuomaantyttären perukirja 8.1.1808, Jyväskylän tuomiokunnan perukirjat 1806 – 09, ES 3545 – 3546


Siirry edelliselle / seuraavalle sivulle:

Kirsti Nuutintytär ← Marketta Nuutintytär → Vilppu Nuutinpoika


 

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *