Mikkelinpäivä 1791

Laukaan syyskäräjillä 1791 käsiteltiin joulukuun 10. päivänä Risto Tuomaanpoika Nyrösen anomusta palovahingon korvaamisesta. Tuli oli päässyt irti Riston kaskimaalla syyskuun 28. ja 29. päivän välillä eli mikkelinpäivän vastaisena yönä. Riston mukaan palossa tuhoutui 40 tynnyriä ruista, saman verran olkia ja 20 tynnyriä akanoita.

Palaneen viljan määrä on suuri, kun sitä vertaa saman aikakauden perukirjojen arvioihin talojen viljavarastoista, vaikka ottaa huomioon, että perukirjaan merkittiin ehkä vain talon asukkaiden oman tarpeen ylittävän viljan määrä.

Leskiemäntä Anna Pekantyttären kuolinpesässä Laukaan Petruman kylän Finnin talossa oli 10 tynnyriä ruista, kolmatta tynnyriä ruisjauhoja ja 3 tynnyriä ohraa keväällä 1782. Muuratjärven Laukkalan talossa oli keväällä 1784 leskiemäntä Kaisa Jaakontyttären perukirjan mukaan 30 tynnyriä ruista ja 12 tynnyriä ohraa. Matti Pekanpojan kuolinpesässä Laukaan Leppäveden kylän Puttosen talossa oli 11 tynnyriä puimatonta ruista ja tynnyri puimatonta ohraa elokuussa 1788. Saman kylän Pessilässä oli emäntä Vappu Paavontyttären kuolinpesässä 3 tynnyriä puitua ja 10 tynnyriä puimatonta ruista lokakuussa 1791.

Palopaikka sijaitsi puolen peninkulman etäisyydellä Nyrölän kantatalosta ja neljännespeninkulman etäisyydellä Kytölän talosta. Paikka lienee Pohjoisjärven länsipuolella vajaan kilometrin etäisyydelle nykyisestä Murron talosta. Risto Tuomaanpojan kaskimaiksi oli talvikäräjillä 1787 nimetty Pohjostenjärvi ja Pohjostenjärvi eteläosa.

Käräjätupaan oli kokoontunut paljon isäntiä, sillä kirkossa oli kuulutettu, että
paloavustuesta oli haettu ja sitä maksaisivat kaikki pitäjän talot manttaalin mukaan. Ristolta vaadittiin todisteita vahingosta, mutta niitä ei ollut. Risto ei ollut pyytänyt palopaikalle tarkastusta, kuten oli tapana. Risto lupasi vannoa käräjäkansan edessä, mutta se ei riittänyt. Jotkut olivat avustuksen maksamisen kannalla, mutta yksimielisyyteen ei päästy, eikä käräjäoikeus voinut määrätä pitäjäläisiä maksamaan avustusta.

Käräjien jälkeen tulipaloa ryhdyttiin tutkimaan perusteellisesti. Kruununvouti kuulusteli kyläläisiä ja sai pikku hiljaa selville, mitä yöllä oli tapahtunut.

Petäjäveden kirkolle

Mikkelinpäivää edeltävänä lauantaina nyröläiset olivat lähdössä Kuivasmäen kirkolle, nykyiseen Petäjäveden vanhaan kirkkoon. Matkalle lähdettiin iltapäivällä, sillä matkaa oli yli 20 kilometriä.

Koppelista lähti muun seurueen mukana Vilppu Nuutinpojan miniä Vappu Erkintytär, joka odotti esikoistaan kahdeksannella kuulla. Vappu pyysi renki Pietarin Pietarinpoikaa odottamaan Vilppua, joka ei lähtenyt samaa matkaa muiden kanssa.

Kirkkoo menijät kävelivät Ylä-Kintauden rannalle ja yöpyivät Rautialan taloon. Pietari odotti malttamattomana matkaan pääsyä. Palkollisten vapaaviikko oli alkamassa ja Pietarilla olisi ollut parempaa tekemistä kuin istua kotona odottamassa vanhaa ukkoa. Vilppu ei pitänyt kiirettä, vaan juhli mikkeliä omissa oloissaan, söi ehkä pässinpaistia ja otti ryypyn palan painikkeeksi. Lopulta Pietari ei jaksanut odottaa, vaan painui matkoihinsa ja ehti Rautialaan pimeän tultua.

Mikkelin päivä vietosta kerrotaan Suomen Kirjallisuuden Seuran kotisivulla.

Savua ja tuhkaa sunnuntaiaamuna

Kun kirkkomatkalaiset nousivat aikaisin sunnuntaina, he huomasivat vahvan savun hajun Rautialan pihassa. Koko talon väki herätettiin tutkimaan, missä tuli oli irti. Myös naapurin Yrjö Rautiaisen talo tutkittin tarkasti, mutta tulipesäkettä ei löydetty. Savun arveltiin tulevan neljännespeninkulman etäisyydellä olevalta kaskimaalta.

Nyröläiset nousivat veneeseen ja soutivat Ylä-Kintausjärven toiselle rannalle ja ehkä toisella veneellä yli Kintausjärven. Loppumatka käveltiin Kintauden kylän kautta kirkolle.

Tuuli oli tuonut savun hajun myös Kintausjärven pohjoisrannalla sijaitsevaan Kytölään. Sakari Kytölä lähti aikaisin aamulla metsään katsomaan, missä tuli oli irti. Savu tuli siltä suunnalta, missä oli kaskesta korjattua viljaa neljässä suuressa aumassa vajaan neljännespeninkulman päässä talosta. Paikalle tultuaan hän totesi viljan palaneen tuhkaksi.

Virsujen jäljet

Maa oli jäässä pakkasyön jäljiltä. Kasken viereisellä suolla Sakari näki tuohivirsujen jäljet, jotka johtivat kohti Kytölää. Myöhemmin käräjillä Sakari sanoi, että sellaisena yönä ei kukaan yövy ulkona eikä tee mitään askareita erämaassa.

Kytölän toinen isäntä, Mikko Matinpoika, näki varhain sunnuntaiaamuna matkan päästä miehen, joka käveli vilja-aumoilta päin talon ohi sisään poikkeamatta. Miehellä oli yllään harmaa sarkanuttu ja jalassa tuohivirsut.

Missä olit yötä?

Vilppu Vilpunpoika Kytölän taloon poikkesi sinä sunnuntaiaamuna Nyrölän Vilppu Nuutinpoika. Kun isäntä kysyi, miksi hän oli liikkeellä niin aikaisin ja missä oli yöpynyt, Vilppu vastasi vältellen yöpyneensä Rautialassa.

Kuivasmäen kirkolla jumalanpalveluksen jälkeen Pietari huomasi Vilppu Nuutinpojan ja kysyi, missä tämä oli yönsä viettänyt. Vilppu kertoi olleensa Metsälässä.

Vanha sotilaskartta tapahtumapaikasta on Heikki Rantatuvan Historialliset kartat -portaalissa. Siinä näkyvät talot etelästä päin Metsälä (Mätzälä gård), Rautiala, Vasikkala (Vassikala) ja Kytölä (Kyttilä gård).


Siirry edelliselle / seuraavalle sivulle:

Uudistilat ja torpat  Mikkelinpäivä 1791 → Kuulustelu käräjillä